TÄHTIKILPURIT

Tähtikilpurit on kouluikäisille lapsille ja nuorille suunnattu harrastekilparyhmä, jossa kerrataan jo opittuja luistelutaitoja sekä harjoitellaan yksinluistelun haastavampia liikkeitä. Tavoitteena ryhmässä on kilpailla Taitajat- ja aluesarjoissa, mutta harjoitella voi myös ilman kilpailullisia tavoitteita. Harjoittelu Tähtikilpureissa tapahtuu luistelijan omilla ehdoilla ja oman taitotason mukaisesti.

Ryhmässä harjoitellaan perusluistelua, askel- ja liukusarjoja, peruspiruetteja sekä niiden variaatioita, yksöis- ja kaksoishyppyjä sekä akselia. Jään ulkopuolella tapahtuvan oheisharjoittelun tarkoituksena on tukea ja vahvistaa jääharjoittelua. 

Ahkeran harjoittelun, taitojen karttumisen ja innokkuuden myötä Tähtikilpureista on mahdollista edetä harjoittelemaan aina kilparyhmiin saakka.

Tähtikilpureissa on mahdollista harjoitella 2 tai 3 kertaa viikossa, jokainen harjoituskerta sisältää sekä jää- että oheisharjoituksen. Kilpailevat luistelijat harjoittelevat 3 kertaa viikossa ja heidän on mahdollista osallistua joko 3 tai 4 jääharjoitukseen.

Tällä hetkellä ryhmässä harjoittelee yli 25 innokasta luistelijaa 10-vuotiaista aikuisiin.

Uudet innokkaat luistelijat voivat olla suoraan yhteydessä ryhmän vastuuvalmentajaan.

Vastuuvalmentaja Eveliina Sopanen
p. 050-4203056, eveliina.sopanen@gmail.com