Kesätöihin Katajan taitoluistelujaostoon

26.3.2020

Mikäli pääsemme kesällä taas treenaamaan ja pitämään leirejä, tarvitsemme valmentajiemme avuksi leireille apuohjaajaa.

Leirin apuohjaaja tulee toimimaan pienten luistelijoiden kanssa. Leirimme järjestetään päiväleirinä Joensuun jäähallilla eli lapset tulevat leirille aamulla/aamupäivällä ja ovat muutaman tunnin ohjatussa toiminnassa mukana. Leiriohjaaja huolehtii, että pienet leirille osallistuvat luistelijat (iältään noin 6-8v) saavat syötyä eväänsä leiripäivän aikana, saavat luistimet jalkaansa ja muut varusteet päälle ja ovat valmiina harjoituksiin oikeaan aikaan. Leiriohjaaja järjestää tarpeen ja aikataulun mukaan myös oheistekemistä vaikkapa pelien ja leikkien muodossa ja ohjaa luistelijoiden toimintaa varsinaisten harjoitusten välissä.

Leiriohjaajalle on eduksi, mikäli löytyy omaa harrastustaustaa jostain lajista ja kokemusta lasten kanssa toimimisesta vaikkapa pienempien sisarten kanssa. Luistelutausta ei ole pakollista mutta on selvää hyötyä, jos esimerkiksi taitoluistinten kiristäminen on tuttua puuhaa. Leiriohjaajan täytyy olla myös sosiaalinen ja tulla toimeen lasten kanssa.

Hakemukset osoitetaan 19.4.2020 mennessä jaoston puheenjohtajalle Antti Saastamoiselle osoitteeseen puheenjohtaja.joka@gmail.com. Antilta voit myös kysyä lisätietoja tehtävästä, puh. 050 398 7392.

Alla tarkempia tietoja OP:n kesäduunikampanjasta, johon tämä tehtävä kuuluu.


OP Pohjois-Karjala tarjoaa Kesäduunin 40 nuorelle OP:n piikkiin – kesätyöhaku käynnissä 19. huhtikuuta asti

Ensikosketus työelämään on nuorille tärkeä juttu. OP etsi helmikuun ajan yhdistyksiä, jotka ovat kiinnostuneita tulevana kesänä tarjoamaan 15–17-vuotiaille nuorille kesätyön. Maaliskuun alussa OP Pohjois-Karjala valitsi tuen saavat yhdistykset ja on ollut yhteydessä kaikkiin tukea hakeneisiin. Nuoret voivat hakea yhdistysten tarjoamia kesätöitä 19. huhtikuuta asti.

Nuoria kannustetaan hakemaan Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kesätyöpaikkoja suoraan yhdistyksiltä. Kesätyötä voi hakea kuka tahansa 15-17-vuotias nuori. Kesätyöt sijoittuvat kesälomakauteen. Kesätyön pituus on kaksi viikkoa.

Hyvä 15–17-vuotias nuori, tässä linkissä on lueteltuna kaikki kampanjamme kautta haettavissa olevat tuetut nuorten kesätyöpaikat. Hae kesätyöpaikkoja 19.huhtikuuta mennessä:

https://www.lyyti.fi/e/?p=s&k=C9374D3A9BBc44d8FbE4C545

Tee vapaamuotoinen hakemus, lähetä se suoraan yhdistykselle sähköpostiin, jonka löydät taulukon lopusta kultakin riviltä. Taulukosta löydät myös yhteystiedot, mikäli sinulla on kysyttävää kyseiseen kesätyöpaikkaan liittyen. 

Voit halutessasi hakea useampaa työtä kampanjamme kautta, mutta työllistyä vain yhteen tuettuun kesätyöhön.

Hakemusten tulee olla perillä viimeistään su 19.4.2020 klo 24. 

Kesätyöhakemuksessa on hyvä tulla esille mm. 

  • henkilötiedot ja yhteystiedot; nimi, syntymäaika, osoite, puhelin, sähköposti
  • mitä paikkaa haet ja miksi juuri sinut tulisi valita
  • koulu tai opiskelupaikka, kielitaito
  • aiempi työkokemus ja työnantajat.

Hakemuksessa on lisäksi hyvä kertoa lyhyesti itsestä ja avata myös, millaisen työntekijän yhdistys sinusta saisi. 

Yhdistys vastaa kesätyöntekijän valintaprosessista, perehdytyksestä, työnohjauksesta, käytännön palkanmaksusta sekä vastaa työnantajavelvoitteista. OP on mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa ja työllistäessään nuoren yhdistys sitoutuu noudattamaan Vastuullisen kesätyön periaatteita. OP Pohjois-Karjala lahjoittaa yhdistyksille nuoren palkan.